"....sitte vasta itketään ku täti tulee.. ja sitte nostetaan pää lätäköstä ja alotetaan taas alusta. hammasta purren.. välillä niiskuttaen.. raskasta tämä on.. ei sille vaan voi mitään.. "

Näin minua lohdutti eräs erittäin rakas ja tärkeä ihminen, melkein kuin "ystävä", vaikken ole koskaan häntä nähnytkään/tavannutkaan. Mutta minulle riittää jo se, että "tuntemattomalta" ihmiseltä riittää minulle ymmärrystä, ystävällisyyttä ja sympatiaa, vaikka häneen itseensä on sattunut ihan yhtälailla kuukausi toisensa jälkeen. Pinosta pinoon me menemme ja odotamme, että edes jollekulle onni koittaisi ja edes joku meistä saisi siirtyä odottajien puolelle. Aina kun maailma romahtaa, sieltä löydän/saan Ystäviä & halauksia!!!

Tiesinhän minä tämän jo eilen, kun malttamattomana jälleen tein testin päivää etukäteen.. Testin jälkeen sain ystävältä juuri tuon yllä mainitsemani viestin, hän vielä uskoi, toivoi ja luotti..

 Tänään alkoi selkäkipu, ja sehän oli sitten taas siinä..

Olen sisältä jo niin rikki näiden kahdeksan vuoden jälkeen, etten tiedä miten enää jatkaa. Neljäs inssi tai IVF olisi sitten edessä.. Kunhan ensin pitäisimme lääkärin kanssa sen hemmetin palaverin jatkosta.  Nyt en jaksaisi enää yhtään mitään, mutta sydän huutaa sisällä, että ÄLÄ !! JOS KUITENKIN.. 

En usko tässä elämässä enää mihinkään, se on minusta jo karissut vuosia sitten, silti koko illan mielessäni on soinut sanat.. ;

"Olen särkynyt saviruukku,
pala palalta murtunut pois.
Vain ihmettelin ja itkin,
en en millään murtunut ois.
Sinä Herra minut murskasit,
vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit,
tahdoit uutta kokonaan.

Anna savelle uusi muoto,
tee minusta uusi ruukku.
Niin rakkautesi nyt näytät,
taas murtunutta käytät.
Tahdon kertoa särkyneille,
ei siruja heitetä pois.
Kallista halpa savinkin
Mestarin kädessä ois. "

Viktor Klimenko

san. Liisa Pukkila