Yksinäinen ilta pitkästä aikaa. Ihmeellistä miten erilailla ihminen kokee  ja tuntee kaikki asiat ollessaan yksin. Pimeä on paljon pimeämpää ja hiljaisuus paljon hiljaisempaa. Kaikki on jotenkin pelottavampaa. Yksinollessaan sitä huomaa/kuvittelee ihan hullujakin asioita, mitä toisen läsnäollessa ei tule edes mieleen.

Onneksi mulla kuitenkin on se Maailman ihanin, turvallisin ja kultaisin mies elämässäni, vaikkei se nyt ihan koko ajan tässä vieressä kyhnäisikään. Sydämessä Se kyllä on jokaikinen hetki, eikä sitä paikkaa voi kukaan milloinkaan häneltä viedä.

Miksiköhän ihminen ei aina osaa arvostaa ja kunnioittaa tarpeeksi sitä toista ihmistä, jonka kanssa elämänsä jakaa ?? Välillä sen toisen olemassaoloa pitää liian itsestäänselvänä, niinkun kaikkea muutakin tässä elämässä.

Jos mies olisi nyt tässä vierellä, kotona tai vielä edes hereillä kertoisin, kuinka paljon häntä rakastan, tarvitsen ja arvostan.