Tää päivä on ollut ihan kamala, hirvee, järkyttävä. Nyt tämä lapsettomuuden tuska iski sydämeen kuin metrinen halko. Tässäkö tämä nyt sitten oli ? Kannattaako meidän enää yrittää ? Onko siitä sitten enää mitään hyötyä ? Onko meillä voimia, uskallusta ja rohkeutta lähteä rankempiin hoitoihin ? Onko meillä varaakaan ? Olemme kuitenkin yksityisellä hoidoissa, joten se ei todellakaan ole mitään ilmaista puuhaa !!

Eihän lapsen arvoa voi mitata rahassa, ja tuleehan se lapsi sitten olemassa ollessaankin meille maksamaan omaisuuksia.. Mutta silti, jos kuukausittain laittaa rahaa klinikalle useita satoja, jopa muutamia tuhansia euroja, saamatta kuitenkaan milloinkaan edes yhtä toivon pilkahdusta tähän elämään, niin se alkaa tuntua erittäin turhauttavalta. Emme me köyhiä ole, mutta emme mitenkään rikkaitakaan, ihan tavallisia suomalaisia töissäkäyviä ihmisiä, joten tuo satojen eurojen menetys kyllä tuntuu meidän elämässämme.

Tällä hetkellä on menossa jo kp 9, enkä vieläkään ole soittanut klinikalle. En tiedä enää mitä sinne sanoisin ?!? Ahdistaa ajatella, että jos menossa olisi ensimmäiset inssit, minulla olisi luultavasti huomenna ultra ja keskiviikon tietämillä inssi. Nyt sekin hoitomuoto on osottautunut meille hyödyttömäksi, vaikka sen piti olla juuri SE OIKEA !!!

Ahdistaa, kun tuntuu, että mies on miljoonien ja miljoonien kilometrien päässä, vaikka se istuukin melkein vieressä. Emme ole viime päivinä puhuneet näistä hoidoista mitään, enkä tällä hetkellä tiedä vähääkään, mitä hän ajattelee, tuntee ja miettii.. Ehkä hänkin on jo alkanut luovuttamaan.. Niin toivotonta tämä tuntuu olevan.

Sattuu.

Nyt tiedän, miltä tuntuu huutaa vaikka on ihan hiljaa..