Tänään olisi sitten piinapäivä nimeltään nro 3, eli "enää" 11 päivää odotettavaa ja mietittävää. Tänään oli ensimmäinen vaikea päivä inssin jälkeen, ja mietinkin jo, että nytkö tämä fiilis jo alkoi, ja kestäisikö tätä todellakin vielä tämän melkein kaksi viikkoa. Olen taas vasta niin alussa tätä matkaa, että miten jaksan, jos tämä olotila kestää koko ajan seuraaviin menkkoihin saakka..

Eilen kävimme sukulaispariskunnalla iltakahvilla, ja taas oli jopa muutamia ihmisiä/tuttuja, jotka olivat tulleet raskaiksi pelkästään ajatuksen voimalla, KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!!!

Mitenköhän toi yläkerran herra määrää sen, kenelle lapsen suo.. Olen miettinyt, mitä olen näiden esiteinien kanssa tehnyt niin väärin, ettei meille enää voida yhtä suoda.. Oliko se se kerta, kun huusin kaatuneesta maitolasista, tai raivostuin jostain tyhjästä. En jaksanut leikkiä, tai olin niin väsynyt, etten antanut lupaa yövieraisiin..

Olen parhaani mukaan koittanut olla lapsille hyvä äiti, ja olen mielestäni hyvin selvinnyt ja pärjännytkin, kun olen kuitenkin ollut itse ihan mukula, kun olen lapseni saanut.. Aina minulle ovat kuitenkin lapset olleet se nro 1!!! Kunhan heillä on ruokaa, vaatteita, lämpöä ja rakkautta niin kaikki on ollut hyvin. En mä kiellä ; monesti olen myös huutanut, raivonnut ja kironnutkin, mutta aina olen katunut, anteeksi pyytänyt, ja tiedän lasten rakastavan minua, meitä!!

En ole paljoa kertonut näistä teineistä, enkä paljoa kerro varmaan koskaan. Mutta he ovat meille kaikki kaikessa. Siihenkin on omat syynsä.

..Toistaiseksi ei minkään valtakunnan oireita mistään.. mut en mä tiedä pitäisikö/voisiko vielä ollakkaan. Eli eipä tässä taaskaan voi muuta, kuin yrittää jaksaa odottaa ja odottaa