Aurinkoinen, keväinen päivä. Tunsin tänään pitkästä aikaa eläväni. Kai se on pikkuhiljaa uskottava, että minä elän auringosta, valosta ja lämmöstä. Olen yhä varmempi, että mä toimin aurinkokennolla. 

Puuhailtiin tänään miehen kanssa monta tuntia pihalla. Siivoiltiin ja tehtiin iso kaatopaikka-kuorma. Jospa sen vielä joku päivä saisi vietyä sinne perille saakkakin.  

Tuntuu, että tämä koko kuukausi on mennyt siivillä, vaikka tämä onkin ollut tälläinen hoidoista vapaa kuukausi. Olin niin pettynyt viimeksi vuodon alkaessa, ettei minusta ollut soittamaan klinikalle yli viikkoon. En vaan enää yksinkertaisesti tiennyt mitä sinne sanoa. Olo oli niin tyhjä eikä siihen ollut minkään valtakunnan sanoja.

Nyt asia on taas alkanut pyöriä mielessä, kun ylihuomenna olisi aika klinikalle, jossa puhutaan jatkosuunnitelmista. Aiheena IVF, sekä pitäisi opetella pistämään itseään.. Tunnen, kuinka paniikki vahvistuu ja vahvistuu mielessäni ja sisälläni. Pelottaa ja jännittää.

Mietin, että miten saamme kaikki aikataulumme (molemmat vuorotöissä) sovitettua hoitojen mukaan, koska tämä kuitenkin on vaativampi ja rankempi hoito, kuin inssi. IVF vaatii paljon enemmän käyntejä klinikalla (johon meillä on matkaa kuitenkin se reilu 70 kilsaa per sivu )

Miten pystyn, jaksan kaiken, ja pakko myöntää, että rahakin pyörii mielessä. Olemme kuitenkin yksityisellä hoidoissa, eikä tämä todellakaan ole ilmaista.

Olen monesti miettinyt, että miksei abortin teko ole yhtä kallista, kuin lapsettomuushoidot. Ehkä niitäkään ei tehtäisi niin paljoa, tai ei annettaisi ainakaan tilanteiden niin helposti lipsua siihen, että abortti tarvitaan.

Ei ole oikeudenmukaista tämä elämä.. Tai sitten vaan ei tasan käy onnen lahjat.

Joo, parin viime viikon aikana olen saanut tietää kahden työkaverin raskaudestakin. Molemmat jäävät tässä muutamien kuukausien sisällä pois töistä. Kunnialla ja ilman kyyneliä olen tilanteet onneksi selvittänyt. Hymyillyt ja toivottanut jumalattomasti onnea.

Ja onneahan minä heille OIKEASTI ja koko sydämestäni toivonkin. En ole onneksi vielä niin katkera, että toivoisin kenellekkään milloinkaan mitään pahaa, vaikka välillä toisten raskausuutiset satuttavatkin syvälle sydämeen.

Ehkä minäkin vielä joskus saan sanoa olevani raskaana..