Jälleen työpäivä takana. Oli taas aika kiirettä ja ryysistä välillä. Sain uudet työvuorotkin jälleen, ja kauhukseni tajusin, että kahden viikon päästä on jälleen sunnuntai ja kaupat auki - ja mulla tietenkin työvuoro.. Ei ikinä vapaata viikonloppua. No, ei saisi valittaa, kun töitä kuitenkin riittää. Välillä vaan olisi ihana vaan olla kaikki viikonloput.

Tänään on kyllä ollut niin jäätävän kylmä ilma, kamala myrsky ja aamusti tuli räntää niin paljon kuin taivaasta alas mahtui. Eipä ole tehnyt pahemmin mieli ulkoilla. Onneksi ei ole alana ainakaan torikauppias =)

Nestori perheineen kävi alkuillasta, ja voi että tuota ihanaa pikkuista poikaa. Kaikki on onneksi sen leikkauksen jälkeen sujunut upeasti. Nestori kasvaa silmissä, on paljon pirteämpi ja syö kuin hevonen =) Ensimmäinen hammaskin jo tuli =) Miten voi pieni ihminen tuntua ja tuoksua niin ihanalle ?? Onneksi heidän perheensäkkin voi viimein nauttia täysillä kaikesta, ja murheet ovat mennyttä.

Koti-iltanahan tämä ilta meni, ja ihan kiva ilta olikin. Eräs ystävä soitteli vielä kakkukahville illan aikana, ja siellä sitten pikemmin poikkesimmekin.

* VÄLI-ILMOITUS; SIIS JESSUS!!! MEIDÄN TEINI ALKOI TÄHÄN AIKAAN IMUROIMAAN HUONETTAAN YLÄKERRASSA!! KLO ON 22.55!!! -ihan on äitinsä plikka, mullekkin nuo inspikset iskee aina vasta illalla =D*

Nyt alkaa väsy jo aikalailla painaa. Miten aina voikin väsyttää ? Auringon puutetta vissiin, kun ainakin niinä muutamana kuumana/aurinkoisena päivänä minäkin olin pirteä ja tunsin pitkästä aikaa eläväni. Ihmeesti se valo vaan piristää ihmisen mieltä ja olemusta.

Hyvää loppu-viikonloppua kaikille

 

533593.jpg