Jaahas, nyt on sitten uusi laskuri asennettuna, kun edellinen kerran lakkasi toimimasta. Jonkin kämmin siinä alussa tein, koska laskuri otti jokaisen kävijän "uutena" kävijänä, mutta nyt sen pitäisi toimia niinkuin kuuluukin. Eli vain uudet kävijät näkyvät laskurissa.

Eilinen päivä meni niin kireissä tunnelmissa, etten viitsinyt edes tänne kirjoitella =(

En voi sanoa muutakuin, että voi minun mies parkaani aina välillä.. =( En tiedä johtuuko se tästä stressistä vai noista lääkkeistä, mutta tuntuu kuin olisin kytevä pommi 24h/vrk:dessa. Eilenkin sanoin miehelle pahasti muutaman kerran. Sitten jo aloin itse miettimään omia sanojani ja käytöstäni, ja huomasin, kuinka pahalta itsestäni tuntuisi, jos mieheni sanoisi minulle niin. Kyyneleet silmissä pyysin anteeksi kaikkia sanojani, ja sanoinkin hänelle, etten ymmärrä mikä minulla on !!

Ja minun maailman ihanin aviomieheni sanoi ymmärtävänsä minua; sanoi, että ei se ole ihmekkään, kun ajattelee miten rankkoja koin viime viikolla, ja sitten vielä tämä odotus, ja sairasloma, kun kaikkia asioita ehtii täällä yksin miettimään.

Olisin sillä hetkellä antanut kyllä mitä vaan, että olisin saanut sanani sanomattomiksi!!

Illalla, kun odottelin uuden kotimaisen sarjan (KAIKKI KUNNOSSA- oli muuten hyvä sarja), tyttö tuli olohuoneeseen, ja sanoi, että hän ei kyllä ikinä pärjäisi tässä maailmassa ilman teitä; minua ja iskää. Ja että hän ei ymmärrä, mitä hän tekisi sitten?! Hämmästyinkin siinä hänen puheitaan vähän, ja vastasin, ettei mekään pärjättäisi ilman häntä.

Ja sitten tyttö tokaisi, että kun me olemme vanhoja, hän ei ainakaan päästä meitä vanhainkotiin!! Hänen ystävänsä oli kertonut hänelle, että vanhainkodilla yksi vanha mies oli pyytänyt monta kertaa hoitajalta päästä vessaan, eikä häntä kuitenkaan oltu sinne autettu vaan oli sanottu vaan siitä, että onhan sinulla vaippa. Tyttö oli kovin huolissaan tuosta miehestä. Ja meistä. (HEI HALOO!! MÄ OLEN VASTA KOLMEKYMPPINEN!!! =D )

Mä kyllä sitten sanoinkin tytölle, että kyllä me iskän kanssa pidetään huolta toisistamme. Ja tytär lupasi auttaa aina kun tarvitsee, ja lupasi tuoda meille kukkia, kun tulee kahville =) Kyllä on mietteet.

Meillä poika on aina ollut sellainen haihattelija, taivaanrannan maalari. Miettii ja pähkäilee kaikkea päässään. Muistan ikuisesti kun poika pienenä (olisko ollut eskarilainen) murehti kaikenlaisia. Illalla,kun lapset olivat jo menneet nukkumaankin,  poika kömpi kyynelsilmin pois sängystä. Kun viimein itkultaan sai sanaa suustaan, hän kysyi, että mistä äiti tietää kuollessaan pääsevänsä suomalaiseen taivaaseen ? Mistä hän tietää minne mennä, ettei hän joudu ulkomaalaisten taivaaseen, kun hän ei osaa puhua siellä mitään, eikä kukaan ymmärrä häntä siellä ?? Auttaako siellä häntä joku ? Siinä olikin pienelle pojalle selittämistä!!

Nyt on mentävä viimein tekemään vähän jotain kotitöitäkin.

AURINKOISTA PÄIVÄÄ

         KAIKILLE     !!!