Uusi päivä jälleen. Olen onneksi saanut olla tänään vapaalla, vaikken olekkaan saanut yhtään mitään aikaiseksi. Olen vain maannut sohvalla ja katsellut telkkaria. Ja ennenkaikkea olen miettinyt eilisiä keskusteluja miehen kanssa.

Näin jälkeenpäin ajateltuna harmittaa!! Harmittaa se, että loukkaannun miehelleni niin helposti, enkä aina jaksa kuunnella hänen kantaansa asioihin, saati sitten ymmärtää niitä "oikein". Tuntuu, että omat tunteet ovat viime kuukaudet olleet niin pinnassa, hajalla ja sekaisin, että miehen ei tarvitse sanoa minulle mitään erityisen pahaakaan, kun jo loukkaannun sydänjuuriani myöten. MIKSI MIKSI MIKSI??

Vaikka kuinka yritän ja päätän, että lopetan mokoman, syyllistyn siihen kuitenkin! Ihminenhän miehenikin on.. Ja kuitenkin kun syyllistyn kaikenlaiseen itsekkin; tiuskimiseen, kiukutteluun, pahastikkin välillä sanon.

Eilenkin mies yritti selittää, puhuessamme hoidoista, että hän vain tarkoittaa, että hänestä ei ole oikein kun joudun itseäni pistelemään päivittäin ja kokemaan kaiken maailman punktioita.. Sehän riitti sitten jo minulle, ja sanoinkin hänelle, että antaa sitten kaiken olla, jos hän kerran on tuota mieltä *häpeää, katuu sanojaan ja ennenkaikkea LAPSELLISUUTTAAN*

Miten ihminen voi oikeasti olla näin typerä ?? Rakastanhan miestäni kuitenkin koko sydämestäni, enkä koskaan halua häntä menettää elämästäni. Miksi siis käyttäydyn näin ? Tuntuu vaan siltä, etten välillä oikeasti pysty hallitsemaan näitä tunnekuohuja mitkä sisälläni käyvät. Kaikki hukkuu tähän rakkauden, kaipuun, epätoivon ja epäonnistumisien varjoon.

Minunhan pitäisi kuitenkin olla erittäin onnellinen siitä, mitä olen jo elämässäni saavuttanut ja saanut. Olemmeko me oikeasti menneet jo voimiemme äärirajoille tässä kaikessa ? Elämässähän ei voi saada kaikkea mitä haluaa..

SILTI.. minuun sattuu pelkkä ajatuskin luovuttamisesta. Mistä sen tietää, koska kannattaa lopettaa ???? En halua, että tämä kaikki maksaa meille meidän avioliittomme, tai melkein onnellisen elämämme.