Jälleen aurinkoinen päivä. En teidä johtuuko tämä minun sisäinen, ONNELLINEN olo siitä(kin), mutta voin pitkästä aikaa sanoa olevani aivan SUUNNATTOMAN ONNELLINEN!!! Huomaan pitkin päivää perheeni parissa hymyileväni enemmän, nauravani enemmän. Huomaan, että viimekertaisen epäonnistumisen tuska alkaa viimein OIKEASTI hellittää.

Mä valehtelisin, jos mä väittäisin, ettei minuun koske.. Koskee niin hemmetisti jo pelkästään töihin meno, koska joudun päivät katselemaan kahden työkaverin kasvavaa mahaa, mutta silti olen heidänkin puolestaan hyvin onnellinen.

Yksi päivä töissä sattui tosin yksi juttu, joka kyllä hävetti, harmitti minua myöhemmin pitkän aikaa. Näin, kun liikkeeseen saapui eräs "tuttu" (siis ollaan käyty kahveilla puolin ja toisin, koska miehemme olivat joskus työkavereita, mutta ajan myötä yhteydenpito on ikävä kyllä jäänyt) pariskunta, ja tämä nainen on raskaana.

Tiedän, että hekin ovat lasta yrittäneet jo jonkun aikaa, tuloksetta. Mulle iski niin suuri epätoivon ja ahdistuksen kohtaus sillä hetkellä, kun hänen ison vatsansa näin, että minun oli pakko vältellä näkemisemme ja juttelumme. Tuntui, että jos joudun hymyilemään, onnittelemaan jne. niin hajoan.. Koskaan aiemmin minulle ei ole näin sattunut, ja se vähän jopa pelästytti.

Nytkö minusta on syvällä sisimmässäni tulossa se vanha, katkera akka??? En tiedä oliko reaktioni kateutta.. Tuli vaan niin suunnaton epätoivo. Onneksi sekin meni nopeasti ohi, ja myöhemmin tosiaan iski tuo harmistus, kun en tavannut ja onnitellut heitä !!

Meillä oli ihana ilta eilen. Touhusimme koko alkuillan ulkona. Mies remppasi teinien pyörät kuntoon, ja mä touhuilin muuten vaan. Teinien saunomisen jälkeen, katseltiin ja kommentoitiin euroviisuja (ja tyhmät odotimme sitä Hannan esitystä, mutta eihän se nyt vielä laulanutkaan) ja käytiin kans saunomassa.

Olen viime aikoina huomannut mieheni muuttuneen. Hellemmäksi, herkemmäksi. Hän sanoo välillä "hassuissakin" kohdissa/väleissä rakastavansa niin paljon.

Tuo eilinen kirjoitus koski miehen työasioita. Hänelle tarjoutui eilen tilaisuus lähteä jälleen joksikin aikaa ulkomaille hommiin (hommia siis olisi kuitenkin Suomessakin), ja nämä hommat tarkoittaisivat käytännössä sitä, että lauantai olisi ainoa 100% varma päivä, kun hän pääsisi/olisi kotona), ja minä kun tällä alalla olen AINA viikonloput töissä. Nythän alkoi sitten myös ne sunnuntai-aukiolot. Joten näkisimme hyvinä viikkoina sen lauantai-illan toisiamme. Puoli 7- siihen kun menemme nukkumaan.. Niin ja lähtö sinne olisi ollut NYT tämän viikon sunnuntai-aamuna.

Hetken kuluttua hän kuitenkin ilmoitti, ettei hän lähde. Hän mietti asiaa, ja hänen täytyy nyt miettiä tätä elämää pidemmällä mittakaavalla.

Niin ja selvennykseksi, meillä meni tuossa muutama vuosi juuri niin, että hän teki tuota ulkomaan-hommaa, ja eipä ole sekään helppoa. Erittäin rankkaa ja raastavaa!

Mutta nyt aloitan tekemään tälle päivälle viimein jotain.

 

AURINKOISTA PERJANTAITA!!!