Hohhoijaa..

Muutama sana oli tultava vielä raapustamaan, ennenkuin kömmin peiton alle. Vaikka minun pitäisi jo olla siellä, kun herätys on taasen aamulla kello kuusi, kun menen töihin.

Menihän se sitten vaan tämäkin ilta siellä töissä, se lähtemisen tuska vaan oli niin niin valtava. Mies käväisi mut sitten sieltä hakemassa, kun se toinen auto kerran lepää siellä mun vanhempien pihassa.

Jos huomenna ehtisi sen sieltä hinaamaan kotiin, ja katsomaan, mikä siihen iski. Siihen asti, kun se saadaan jälleen kuntoon, on tultava toimeen tuolla yhdellä ja kuskailtava toisiamme työreissut. Saa nähdä miten käytännössä onnistuu tuo.

Kun pääsimme kotiin, oli tyttö kattanut terassille vielä ruokailut, kun olivat miehen kanssa illalla meille kokkailleet, ja söimme.

Yhdentoista aikaan kävin sitten vielä heittämässä miehen 15 kilsan päähän työmaalle, josta hän sitten lähti jatkamaan jälleen matkaansa. Eli tämä viikonloppu nyt meni sitten näin =(

Eikä ensi viikonloppukaan pitkältä tunnu, kun mulla perjantai vapaa, lauantaina koko päivä töitä ja sunnuntaina rippijuhliin. Mies tietysti perjantain töissä. Silloin olisi määrä myös viettää teini-tytön syntymäpäiviä. Joten kiirettä pitää.

Mutta nyt pikainen selailu vielä netissä ja sit maate, muutaman tunnin päästä taas töihin.

 

"...Hyvää yötä piltit,

nalle silmät sulkee.

Lapsosista näkee nalle monta unta..." <3