Tulin saunahetken päätteeksi netin ääreen, ja selailin muiden blogeja läpi, mutta eihän kukaan tietenkään näin juhannuksen huumassa ollut mitään ehtinyt päivitellä. Oli siis todella nopea kierros blogien maailmassa.

Meillä koko juhannus on mennyt lähinnä kotona, ja perheen parissa. Eilinen ilta kului melkein kokonaan puoli horroksessa, vähäisten yöunien ja rankan työpäivä ansiosta. Illalla kävimme vanhemmillani, ja siellä vierähti tovi jos toinenkin. Sieltä tulimmekin kotiin grillailemaan ja saunomaan.

Tänään aamulla heräsin vasta myöhään, oli ihanaa, kun ei tarvinnut laittaa aamulla kukonlaulun aikaan kelloa soimaan. Tyttö lähti bestikselleen, ja me lähdimme kaksin käymään pienellä juhannusajelulla. Kovin oli hiljaiset raitit, huomaa että kaikki porukat ovat mökeillä tai festareilla.

Loppupäivä ja ilta kuluikin pihalla kaikkea touhuten ; pyykkiä pesten, grillailtiin (jälleen), siivoiltiin pihaa, ruokkosin kukkamaata jne. Aivan mielettömän ihana ilma koko päivän; +26 astetta =) Tytötkin avustelivat kaikessa (eli siis oma ja tämä bestis). Sitten he saivat päähänsä mennä kaivamaan vintiltä teltan esille, ja alkoivat kokoamaan sitä pihalle. Sanoivat menevänsä sinne yöksi, ja siellä kyllä ovat tälläkin hetkellä =) Saas nähdä ovatko koko yön, vai kömpivätkö jossain vaiheessa sisälle.

Teinipoitsukin kotiutui tänään viimein mummula-reissultaan. Ensimmäisenä, kun pääsi kotiin ja sisälle, hälytin takaisin ulos, koska olin päättänyt leikata pojan hiukset. Se on sellainen tapahtuma, mikä tapahtuu AINA kauhean tappelun kera!!! MIKÄKÖHÄN SIINÄKIN ON ????

Tai niin, kun katsoo nykypäivän poikien hiuksia, niin nehän ovat suurimmalla osalla, sellaiset pitkät ja pehkot =) Meillä poitsulla on sellainen hiuslaatu, että se ei oikeasti kasva nätisti pitkäksi, vaikka miten yrittäisi. Oli mielestäni AIVAN KARMEAT!!!  No nyt on tosi nätit ja siistit, tosin vähänhän tuo on minulle myrtsi ja pitää mykkäkoulua, mutta eikökän se sitten taas siitä =) Tyttökin kiusasi poikaa, että hei, kukas sinä olet?? Kun niin paljon muuttui.

Illalla paistettiin iso kasa muurinpohjalettuja ja mansikkakermavaahtoa, jonka jälkeen jälleen saunoimme. Nyt tosiaan tytöt ovat telttailemassa tuolla pihalla - leikkivät kuulemma olevansa viikon leirillä eli saas nähdä kuinka pitkään siellä ovat =)

Nukkumaankin pitäisi kömpiä, että jaksaa huomenna töissä. Ensi viikko vielä töitä, viikonloppu on kokonaan vapaa, ja siitä suoraan alkaa sitten tuo kauan odottamani loma =)

HYVÄÄ JUHANNUSPÄIVÄÄ KAIKILLE !!!

heart_104.gif