Nopea päivitys, alkaa nimittäin olemaan meikäläisellä pikkuhiljaa tunnit täynnä tällekkin päivälle.

Eilinen päivä oli jokseenkin järkky, koko ilta meni siivotessa, ja muutenkin järjestellessä teinitytön synttärikemuja. Koko eilinen päivä töineen ja kotona tehtävine töineen venyi n. 20 tuntiseksi!!

Eli yöllä kahden aikaan kömmein viimein nukkumaan, ja tänä aamuna oli jälleen (kolmen tunnin yöunien jälkeen) puoli kuusi herätys, kun lähdin viemään poikaa vähän ennen seitsemää jo linja-autolle (lähti urheilutapahtumaan, ja palaa vasta sunnuntaina).

Ja sitten takaisin kotiin tekemään viimeiset silaukset synttäreille, jotka alkoivat iltapäivällä. Ensin tuli teinin kaverit ja muutamaa tuntia myöhemmin lisäksi sukulaisia ja aikuisia. Aika pippalot, mutta ovatpa vuodeksi eteenpäin taas läpikäyty.

Ja tyttö oli tyytyväinen ja onnellinen, kun kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Se on pääasia. Että hänelle jäi hyvät ja kauniit muistot <3

Huomenna olisi jälleen puoli kuusi herättävä, kun on edessä työpäivä!! Olen nyt jo ihan naatti! 

Ja nyt mun on pakko kämpiä nukkumaan, muuten huomisesta  työpäivästä tulee aivan painajaista!

Kauniita unia jokaiselle *halaa*

Niin ja erittäin hyvää ja aurinkoista viikonloppua jokaiselle!

weekendkitty.gif