Tämä vapaapäivä meni sitten aivan "käsille".. Että osaa raivostuttaa, vihastuttaa, ärsyttää ja VITUTTAA!!!!

Kaikki alkoi kyllä ihan ok, lukuunottamatta lievää ärsytystä siitä, että huomenna ja sunnuntaina töihin. Ja jotta tämäkään ei olisi ollut liian helppoa, niin huomenna työt alkaa 13.30- ja mies taas tulee kahden aikaan töistä.. Siinä menee huominen. Ja eikä tässä vielä kaikki.. Sunnuntaina miehellä vapaa, tai siis lähtee töihin sunnuntaiehtoona puolenyön aikaan, ja totta hemmetissä mun työvuoro on sitten vastaavasti 15-21.30.. Että osaa v****tuttaa!!!

No, jokatapauksessa vielä tähän päivään..

Aamupäivällä kun mies lähti töihin, niin minä lähdin asioille ja shoppaileen. Muutaman tunnin kuluttua tulin taas kotiin, ja nyt alkuillasta (viiden aikaan) lähdin viemään poitsua jalkkisharkkareihin, niin johan alkoi tapahtua..

Reilut 10 kilsaa ajettuani auto alkoi käyttäytymään ihan ihmeellisesti; sauhutti ja röpötti. Minähän jo ajattelin bensan loppuvan, kun tankkaamaan olin samalla reissulla kerran menossa. Miehellekkin sanoin (oltiin siis puhelimessa) että voi hitto, mun taitaa loppua bensa..

Sain vielä pojan jätettyä kentän laidalle, ja lähdin siitä jatkamaan matkaa, joka tosin tyssäsi aika nopsaan. Huomasin lämpöjen nousevan enemmän kuin normaalisti..

Ja tottahan toki taivaalta tuli vettä ja jopa RAKEITA niin paljon, kun voi ikinä tulla !

Että mä kirosin ja pärräsin miehelle linjan toiseen päähän. Kun aikani odottelin auton (ja itsenikin) tunteiden jäähtymistä pääsin hetken matkaa jatkamaan taas matkaani. Onneksi vanhempani asuvat  vain kivenheiton matkan päässä, joten pääsin sinne.

Kansipahvin menoa mies epäili.. V***TU!!!!!

Äidiltä sain onneksi sitten auton lainaksi, jotta pääsimme takaisin kotiin, koska en uskaltanut enää omalla ajaa metriäkään.. Saa mies tänäiltana sitten tehdä itse diagnoosinsa, kun kotikonnuilla tulee reiluksi tunniksi 23.aikaan poikkeemaan. jatkaa siitä sitten jälleen matkaa, ja tulee kotiin silloin huomenna kahden aikaan.. Ihana jälleennäkeminen =(

Voiko ihmisen vapaapäivä enää enempää mennä päin V***TUA???