Eilinen päivä kului kokonaisuudessaan teinien kanssa LINNANMÄELLÄ!

Aamulla heräilyjen ja aamukahveiden jälkeen pakkasimme itsemme ja kolme teiniä linja-autoon, jonka suuntana oli siis Helsinki ja Linnanmäki. Matka kului jokseenkin aika nopeasti, vaikka se olikin useamman tunnin rupeama, mutta kyllähän noiden kanssa jo kelpaa matkustella monenkin tunnin reissuja. Ainoa, mikä meidän koko reissutunnelmaamme hieman hiljensi oli se, että koko bussimatkan satoi vettä, eikä loppua tuntunut näkyvän missään vaiheessa!! Mietimme miehen kanssa muutamaankin otteeseen, että ei voi olla totta, että koko meidän reissu menee nyt hieman pieleen, kun on jonkin verran viileää, ja vettä tulee!!!

Joka tapauksessa pääsimme turvallisesti perille, ja kävelimme lippuluukuille teinien kanssa. Meillä oli siinäkin hieman ongelmia, kun mukana oli kaksi poikaa ja yksi tyttö, joten eipä ollut tasamääriä suurimpiin osiin laitteita. Onneksi tämäkin pulma ratkesi, kun mies lupasi mennä tytön mukana kaikkiin laitteisiin, jottei tulisi mitään suurimpia ongelmia. Joten neljälle ihmiselle rannekkeet käteen ( 160,- €!!!!!! JÄRKYTTÄVÄÄ!!!) , ja menoksi. Minä olin jo kotona vihjaillut miehelle, ettei osteta mulle ollenkaan mitään rannekkeita, kun tulisi kalliiksi sitten ne minun muutamat laitteet, mihin EHKÄ uskaltautuisin! Musta on vanhemmiten tullut vähän kalkkis tälläisissä asioissa näimmä, kun kyllä minä vielä kymmenen vuotta sitten menin mukaan minne vaan.

Kun nämä olivat ensimmäisessä laitteessa (KIRNU) käyneet (ja osa järkyttävän kammon mokomasta vehkeestä saaneet =D Ikuiset traumat..), sade lakkasi kuin seinään, ja aurinko alkoi paistaa!!! Mikä tuuri =D Koko loppuajan siellä sitten paistoikin se aurinko täydeltä taivaalta, eikä sateesta ollut tietoakaan! Voi, että se oli kyllä meidän päivän pelastus!

Nämähän kiersivät laitteesta laitteeseen, mies jo jossain vaiheessa sanoi mulle puolikuolleena, että kyllä huomaa, että hänestäkin on tulossa vanha, kun hän ei meinaa millään pysyä teinien perässä enää =D Mutta hyvinhän tuo siellä pärjäsi!

Jokainen laite tuli käytyä läpi useammin kuin kerran, ja välillä syötiin eväsleipiä, jotka onneksi olin tehnyt matkaan, sillä siellä maksoi pelkät pienet ranskanperunat yli 4,- ja se kertaa tämä porukka, huh huh! Päätimme yhteistuumin, että poikkeamme syömään oikein ruokaa sitten kotimatkalla vasta. Ja hyvin me niillä eväsleivillä pärjäsimmekin.

Kävimme myös siellä Sea lifessä, merimaailmassa. Ja täytyy sanoa, että oli kyllä ihan näkemisen arvoinen paikka. Siellä oli kiva kierrellä ja katsella, eikä noilla teini-ikäisilläkään ollut sieltä yhtään kiire pois. Olihan siellä kaikkia silleistä hai-kaloihin saakka. Meillä tuo poitsu oli linnanmäellä viime kesänä luokkaretkellä, ja silloinkin he kävivät myös tuolla merimaailmassa, joten hän ylpeänä esitteli meille siellä paikkoja =)

Merimaailman jälkeen oli pakko tietty vielä jatkaa laitteissa menoa, ja kaikilla oli mielettömän hauska päivä! Ja sehän tietty oli koko reissun päätarkoitus. Mun päivä sujui lähinnä tavaroiden vahtina, ja katselijana, kun muut painelivat pitkin poikin. Toimin myös epävirallisena valokuvaajana, ja kyllä niitä kuvia kertyikin toista sataa kappaletta. (harmi, kun en voi tänne niitä laittaa). Mutta eipä sillä mullakin oli ihana päivä, ja nautin siellä kyllä joka hetkestä!

Kotiintulomatkalla oli "pikkaisen" väsynyttä ja hiljaista sakkia, sillä nuo kaikki neljä olivat umpiunessa, eli eiköhän tuo ole onnistuneen reissun merkki =D