Ensimmäinen kesäloman jälkeinen työpäivä olis sit jälleen takana, ja olen ihan poikki, väsynyt, nuutunut.. Ei sinänsä, koko päivän töissä opettelin uusia asioita, ja päivä kokonaisuudessaan meni todella nopeeta, mutta.. Jotenkin nuo unirytmit ovat totaalisesti sekaisin kesäloman jäljiltä. Koko loman ajan saunottiin vasta yöllä, valvottiin myöhään ja nukuttiinkin välillä todella pitkään, ilman stressin häivähdystäkään.. No, nythän se sitten kostautuukin sitten. Tyttökin sanoi haikeana eilen, kun puhuttiin mun loman lopusta, että se sitten niistä saunomisöistä ja muista kivoista jutuista =) Taitaa olla nuo rytmit niilläkin hieman sekaisin =)

Viikonloppu tuli ja meni. Eipä me mitään ihmeellisimpiä edes touhuiltu. Koko viikonlopun paistoi aurinko, ja lauantaina tehtiinkin kaikkia pihajuttuja jälleen, ja sunnuntaina jatkettiin sen verran, että vietiin risuja pois pihamaalta, ja saunapuita pätkittiin urakalla. Uimassa käytiin myös, ja sitten mies vielä alkoi tytön kanssa rakentaa pihamaalle suurta ulkohäkkiä. Tyttö oli aivan innoissaan, ja esitteli visioitaan. Naurettiin ihan katketaksemme, kun tyttö alkoi selittää, että rännitkin siihen pitäisi jostain sitten väsäillä =) HUH HUH!

Nyt alkaa kyllä olla tunnit tälle päivälle niin täynnä, että suihkun kautta tarvii kömpiä nukkumaan. Aamulla soittaa jälleen kuudelta kello. Huomenissa sitten enemmän kuulumisia ja tekstiä,  paremmilla voimilla =)

KAUNIITA UNIA JOKAISELLE *halaa*