Aivan ihana viikonloppu miehen kanssa takana, joka päättyi tänään "sanomisiin" yhteisestä ajasta - jälleen..

Mies aivan kypsä työpaikkaansa, minkä ymmärrän aivan h****tin hyvin. Joka päivä samaa, päivästä toiseen. Ihan kuin olisi tehtaassa töissä, eikä mieheni ole lainkaan sen kaltainen, että jaksaisi sitä!!! MINÄ OIKEASTI YMMÄRRÄN MIEHENI POINTIN TÄSSÄ ASIASSA!!! Olenhan mennyt hänen kanssaan naimisiin vaikka hän on tehnyt samaa työtä..

Tuntuu vain, ettemme millään löydä asiassamme kompromissia, tai niin.. vaikka suunnittelisimme miten vaan, jompikumpi ei ole lopultakaan tyytyväinen!!

.. Ymmärrän, ettei miestäni kiinnosta päivästä toiseen ajaa paikasta A paikkaan B, varsinkin kun reitti ja ajat ovat aina aivan samat!! Mutta pelkään myös, ettei suhteemme kestä sitä, että hän muuttaa hommansa taas entiselleen, ja näemme sen n.10 tuntia toisiamme hereillä.. minä kuitenkin olen ne viikonloput aina töissä!!!

Äsken puhe tuli sitten saunomisen päätteeksi siitä, kun sanoin, että molemmat teinit lähtevät neljän vuoden sisällä muualle opiskelemaan, niin sitten minunkin on helpompi lähteä muualle opiskelemaan eteenpäin ja edetä tässä hommassa, niin mies tokaisi, että juu, ja sitten hänelle ei jää elämässä enää mitään.. Viittasi siihen, että kun teinit lähtevät, niin hän ei muka kelpaisi minulle enää.. ja että minun elämääni ei hän MUKA enää mahtuisi..

Sanoinkin hänelle, että kuvitteleeko hän tosiaan, että sitten kun nuo lähtevät tahoilleen opiskelemaan, niin hän ei enää kuulu elämääni ollenkaan!!!! RAIVOSTUTTAVAA!!! Minun ei ole koskaan tullut edes mieleeni tuollainen, ja hän pystyy sanomaan mulle noin.. Hänhän on minulle koko elämä, kaikki minkä takia tarpoa eteenpäin tätä Pas**aa elämää, enkä ole koskaan edes kuvitellut elämääni ilman häntä, ja nyt hän sanoo mulle noin!!! Voisin oikeasti tällä hetkellä revetä..

Olen aina miettinyt, että vaikka emme koskaan onnistuisi saamaan sitä "yhteistä" kolmatta lasta, viettäisimme onnellisen ja hyvän elämän, ja nyt hän menee ja sanoo noin !!! Niinkö helvetin vähän hän OIKEASTI minuun luottaa?? Niinkö vähän meillä oikeasti on yhteistä tulevaisuutta jäljellä ?? Senkö mukaan tässä on eletty, että koska teinit lähtee pois kotoa ??

Vaikka olen monesti sanonut hänelle, ettei minusta ole enää odottelemaan ja istumaan kotona, häntä odottamassa, en ole ihan tätä tarkoittanut!!! En ole missään vaiheessa ollut valmis lähtemään viettämään mitään railakasta, mennyttä nuoruutta, saati sitten että olisin missään vaiheessa edes kuvitellut elämääni ilman HÄNTÄ, ELÄMÄNI SUURINTA RAKKAUTTA!!! En ole missään vaiheessa kuvitellut etteikö hän kuuluisi elämääni ikuisesti!!!

Tänään ensimmäistä kertaa koko aikana minun teki mieleni iskeä hänen nenänsä eteen, tämä blogini osoite, ja sanoa, että kuule lue sieltä, miltä minusta OIKEASTI tuntuu, ja mitä kaikkea oikeasti tunnen sinua kohtaan!! Ja että joko oikeasti uskot minua ja minun tunteitani!!!! TEKEE VIELÄKIN MIELI, MUTTEN USKALLA, OLEN RAUKKA!!!

Olen omalta osaltani pettynyt, niin helvetin pettynyt.. tätäkö tämä on?? Luulin, että hän luottaa ja uskoo minuun.. meidän rakkauteemme, ja yhdellä lauseella hän pystyy mitätöimään kaiken tuon.. Luuleeko minun oma aviomieheni oikeasti, että heti kun meidän lapsemme ovat isoja ja valmiita muuttamaan pois kotoa, niin minäkin lähden.. Sattuu ja olen pettynyt.. Näinkö vahvalla pohjalla meidän suhteemme ja rakkautemme on ??