Sitä olisi sitten yksi vapaapäivä takana, ja vielä tämä ja huominen edessä.

Eilinen päivä meillä menikin kokonaan Alahärmässä, kun oltiin siellä Power Truck Showssa. Lähdettiin jo aamusta kuuden aikaan (viiden tunnin yöunien ja rankan työviikon *heh*) päätteeksi, ja perillä oltiin puoli kymmenen aikaan. Teinityttökin lähti mukaan, ja nukkui makeasti koko menomatkan. Päivä siellä meni kävellessä, kävellessä ja kävellessä..

Mies oli välillä kuin \"pikkulapsi\", siis yhtä innoissaan ja yhtä paljon menossa =D Varmaan samanlainen kun mitä itse olen esim. puutarhamessuilla =D *miksiköhän tämä muuten menee niin, että hän ei lähde ikinä minun kanssani puutarhamessuille, ja silti hän olettaa aina minun lähtevän tuollaisiin mukaan ?? *

No, kyllä siellä riitti paljon katseltavaa ja kierreltävää minulle ja tytöllekkin. Ilma siellä tosin ei ollut mitä parhain, vaikka hellettä luvattiinkin, siellä nimittäin satoi välillä rankastikkin. Ja vaikka meillä oli sateenvarjotkin mukana, ei tuollaisten messujen kiertely sateenvarjo kourassa ole mitenkään mieltäylentävää...

Monta tuntia siellä saatiin mennä ja painella, ja tyttö meinasikin jo jossain välissä hieman kyllästyä, kun kuiskasinkin sille, että koitetaan me nyt jaksaa, tuon iskän takia =) Välillä mies hukkuikin jonnekkin, ja tytöltä kysyessäni, että minne mahtoi tuo taas ampaista, niin tyttö katseli ympärillee samalla sanoen, että katsele sinne missä on pisin jono, niin isikin löytyy =D Ja niinhän tuo aina sieltä löytyikin.

Paluumatkalle me lähdettiin kolmen-neljän aikaan, ja poikettiin hetken ajeltuamme syömään, jonka jälkeen iski armoton väsymys; minä olin ainoa joka taisi kyllä siinä piristyäkkin, ja lupauduin ajamaan kotiin (kolmen tunnin matkan..), ja yksin sen loppuviimeksi ajoinkin.

Illalla kun pääsimme viimein kotiin, oli koko porukka hieman väynyttä ja levotonta. Sen huomasi taas koko porukan puheista, ja naurunaiheista. Mies innostui vielä väsymyksestään huolimatta hieromaan mun niskoja ja selkää (OLI PERJANTAINA ENSIMMÄISEN KERRAN ELÄMÄSSÄÄN HIEROJALLA; ELI KÄYTTI EKAN KERRAN SIITÄ MULTA SYNTTÄRILAHJAKSI SAAMASTAAN LAHJAKORTISTA) ja pakkohan niitä hierojan oppeja ja neuvoja ja niksejä oli sitten mullekkin kotona esitellä. Täytyy sanoa, että nautein kyllä joka hetkestä kun tuo ukko mun niskoja hieroi =)

Tää päivä onkin sitten mennyt ihan kotosalla, ja kaikkia rästihommia tehden, nuo iltavuorot kun tuppaavat olemaan sellaisia, ettei meikäläinen tosiaan saa mitään aikaiseksi. Koko aamun vaan ihmettelen je möllöttelen, ja odotan että kello tulisi sen verran että on aika lähteä töihin. Ja tietäähän sen sitten millaista on, kun viikkoon ei saa oikeastaan mitään tehtyä.

Tänään olen sitten pessyt urakalla pyykkiä, ja siivoillut niin pihalla kuin sisälläkin. Mies on purkanut pihalla yhtä autoa. Puolen yön aikaanhan tuo jälleen taas töihinkin lähtee, niin ja teinit menevät aamulla KOULUUN!!! JEE! Palaa tämä elämä sitten normaaliksi jälleen, ja saa vähän rytmiä koko touhuun. Saas vaan nähdä miten nuo saa illalla maate ??!!

Ai, niin tytölle tarjottiin elämänsä ensimmäistä \"työtäkin\" =D Ystävä tarvitsee lapsenvahtia pian kouluikäisille lapsilleen (taikka toinen lapsista menee nyt sitten ekaluokalle), ja hän tarjosi sitä hommaa meidän teinille. Teinihän oli aivan otettu koko hommasta. Vaikka vähän tuota taitaa jännittää.

mutta K; kyllä tuo siis suostui siihen hommaan =) Ja tyttö (menee nytten sitten jo kuudennelle luokalle) jopa itse ehdotti minulle, että hänhän voisi koulussa alkaa tämän ekaluokkalaisen KUMMIKSI, jotta hän vähän tutustuisi häneen paremmin. Ja olisi sitten helpompi aloittaa tuo pesti! Minusta se oli aivan ihana idea =D

Niinhän nuo minun \"pienet\" kasvavat *NYYH*