Olen viime aikoina paljon miettinyt tätä elämääni, ja meidän elämäämme.

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään koko lapsettomuudesta, ja kiitos teille kaikille siitä, ettette sen paremmin ole edes kyselleet siitä mitään. Takanahan on nyt sitten jo viiden kuukauden tauko hoidoissa.. Enkä mä edes tiedä enää, että mitä tulevaisuudessa..

Jotenkin olen niin helvetin väsynyt tähän koko lapsettomuuteen ja sen tuomaan suruun, epätoivoon ja ahdistukseen. Olo on tyhjä, ja ontto. Enkä oikeastaan jaksa enää edes itkeä!!! Tai surra.. tai miettiä.. Se, että elämä menee koko ajan jaksoissa, joissa jokaisessa on aina lopulta/lopussa sama tuomio, ei anna minulle enää minkäänlaista toivoa tai uskoa asian suhteen.

Valehtelisinhan minä jos minä sanoisin, ettei asia minua enää paina, tai että minä en enää asiaa mieti. Mahdottomuushan se jo olisikin, kun koko lähiystäväpiiri ja työmaa-porukka saavat lapsia suuremmalla vauhdilla, kuin sieniä tulee sateella.. Minne minä menenkin, siellä on joko raskaana olevia, tai juuri pienen saaneita.

Ja.. juu, kyllä minuun sattuu jokaikinen kerta, vaikkei heidän onnensa minulta pois olekkaan. ..minuun sattuu se, että heidän unelmansa/toiveensa on kuitenkin tapahtunut, minun ei.. ei edes näiden HELVETILLISTEN 9 VUODEN AIKANA!!!! Ehkä minusta on sitten pikkuhiljaa tulossa vanha, katkera akka tämän asian suhteen - en tiedä..

Tiedän saavani vastaukseksi varmasti, että eikö olisi aika luovuttaa.. ehkä teidän ei ole tarkoitus saada lasta.. ehkä, ehkä, ehkä.. Niin, se on vaan tuo luovuttaminenkin niin paljon helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin tälläisessä asiassa, joista monella ei oikeasti ole minkään valtakunnan käsitystä.. Lapsettomuudesta ei tiedä tuon taivaallista, ellei sitä ole joutunut itse kokemaan!!!!

Tuntuu, että me olemme jo asian hyväksi kaikkemme tehneet, voimmeko oikeasti enempää enää tehdäkkään ?? Olemme yrittäneet luomusti vuosia, olemme yrittäneet unohtaa koko asian, (Yleisin ohjehan lapsettomuudesta kärsiville on, että pitäkää tauko, ja lakatkaa yrittämästä!!! sitten tärppää taatusti!!! eipä tuokaan ole mitenkään lohdullinen ohje lapsettomuudesta kärsivälle, itseasiassa se on kuin suunnaton isku päin kasvoja!!!!!!) ja olemme yrittäneet hoidoilla. Niin takanahan ei ole "kuin" se kolme inssiä ja ivf.. moni yrittää hoitojen saralla vielä paljon enemmän. Tiedänhän minä sen..

Olen miettinyt myös, että olisiko auttanut/auttaisiko klinikan vaihto?? Vai auttaako meitä oikeasti enää mikään?? Keinot, voimat ja rahat alkavat olla loppu.. Eikä mikään mahti maailmassa pysty edes lupaamaan, että kun 50 000,- on käytetty hoitoihin, te onnistutte.. minä repisin sen rahan vaikka mistä, mutta missään vaiheessa ei ole minkään valtakunnan takeita. Tämä on loputonta.

Viime viikonloppuna, kun olimme tuolla reissussa, ja sieltä tietysti oli paljon perheitä lastenvaunuineen ja lapsineen, me näimme aivan ihanat pienet kaksospojat vainuissaan. Toinen hymyili koko ajan kuin aurinko, ja toisen alahuuli kääntyi ihan mutrulleen. Mies nauroi heitä ja hetken päästä taisi haikeus jälleen voittaa, kun oli aivan kyynelissä =(

Tuntuu välillä vain niin epäoikeudenmukaiselta, kaikki tämä!! Ei meiltä ainakaan aikaa eikä rakkautta puuttuisi, mikä siis on tämän kaiken tarkoitus ??