Jälleen koko muu väki nukkumassa - paitsi minä.. Olen varmaan ikuinen yökukkuja. Nytkin kyllä jo väsyttää suunnattomasti, mutten vain saa mentyä vielä nukkumaan. Olen aina ollut tälläinen. Aamulla kyllä väsyttäisi aina niin jumalattomasti..

Tänään kun olin tuolla kontrollissa, sattui "outo" tapahtuma. Kuten mä jo kerroinkin, niin siellä oli eri lääkäri, nainen tällä kertaa. Ja mukava olikin. Ennen koko toimenpidettä juttelimme kaikesta ensin pitkän tovin, ja hän kyseli luettuani tietojani, että yritämmekö lasta jne.jne, ja kerroin, että kyllä olemme yrittäneet jo vuosia, ja että olemme olleet myös lapsettomuushoidoissa, ja juttelimme siitäkin pitkään. No, koko toimenpiteen ajan hän jutteli ja rauhoitteli kovasti, ja otti muutenkin ihanasti huomioon koko ajan.

No, kun koepalat oli otettu, hän kysyi että voisiko/sopisiko, että hän vielä ultraisi minut, ja minähän suostuin, sanoin että mikseis. Hän katseli pitkään monitoria, ja ihmetteli kovin, kun kohdussa näkyi selvä limakalvo, jonka sisällä "jotain", minä itsekkin sen näin!!!! Sitten hän jutteli, ettei tämä kyllä täsmää minun kuukautisteni kanssa, ettei se ole mahdollista, että se olisi sikiö.. (NO JUU, ÄLKÄÄ INNOSTUKO, EI OLLUT!!!!)

Hän jopa tulosti kuvan siitä itselleen.. en ole minäkään moista nähnyt, mutta minähän olin sitten koko toimenpiteen jälkeen aivan paniikissa - entäs jos olenkin.. ehkä sittenkin.. olisiko kuitenkin viimein meidänkin vuoro.. No, kotiin tullessani-pakkohan minun oli varoiksi ja oman mielenrauhani vuoksi tehdä kaapista raskaustesti.. MIINUSTAHAN tuo oli =( Eihän se ihme nyt meille osaa tullakkaan..

Koskaan ei ole ollut kotimatka niin pitkä kuin tänään..Tunsin pyörtyväni, sekoavani, mielessä pyöri kaikki maailman tunteet, mitkä vain mahdollisia.. Mutta nopeasti tuo maahankin sitten tiputti. Matkalla mietin jo sitäkin, miten se selittäisi tämän helvetillisen väsymyksen, palelun, ja ihme ruokailuhimot.. Mutta se oikea selitys sitten luultavasti on vain tämä pimeys, syksyn sateet ja kylmyys..

Miten pettynyt olinkaan..

No, mutta tulokset noista koepaloista siis tulevat muutaman viikon sisällä, vaikka sen verran lääkäri pystyi sanomaan, tutkittuaan, ettei siinä mitään viime vuotiseen verrattavia muutoksia näkynyt. Mutta varmuus kaikkeenhan saadaan vasta sitten kun tulokset tulevat. (En uskalla luottaa pelkkään sanaan)

Ilta menikin sitten töissä. Huomisen illan kun vielä jaksaisi taas. Meillä poitsu lähtee pelireissuun koko viikonlopuksi. Perjantaina on lähtö, ja koko viikonlopun ovat hotellissa. Samalla viettävät sitten päättäjäisiä ja pitävät hauskaa. Sunnuntaina vasta tuo kotiutuu. Kunpa nyt vaan ei koko viikonloppua sataisi.

Olen täälläkin kertonut monta kertaa miten kova AA-fani meijän tyttö on!! No,tein tytölle aikamoisen yllärin tänään. Tilasin hänelle muutama päivä sitten tälläisen paidan -

897820.jpg

 

Ja tänään hain sen sitten postista. Kun tulin illalla töistä kotiin, niin sisälle tullessani mainitsin paketti kainalossa, että tilasinpa itselleni upean paidan netistä.. =o) vedin paidan päälleni, ja kun tyttö näki paidan päälläni, hän oli "seota". Voi jesta, kun olisitte nähnyt hänen ilmeensä.

Tyttö alkoi selittää mulle, että eihän tuo voi olla sulle, sen on pakko olla hälle, ja mä kiusasin tyttöä lisää, että kyllä minä tämän itselleni tilasin.. Nappasin sitten kuitenkin paidan pois päältäni, ja sanoin tytölle, että tottakai paita on sinulle, elä nyt hassuttele, ja ojensin sen hänelle. Tiedättekö mitä tyttö siihen ?? Halasi ja päästi jumalattoman itkun!!! Halasin takaisin, ja sanoin, että mitäs ihmettä sinä nyt itket ?  Tyttö rutisti ja sai itkultaan sanottua, että voi äiti, nää on onnenkyyneliä.. Voi pientä.. =o)

Mutta nyt hyvät yöt kaikille <3 jälleen..