Sain äsken klinikalta puhelinsoiton.. Miten voikaan ihmiselle tulla niin haikea olo ja itku puhelun jälkeen ??

Tuttu hoitaja sieltä soitteli kuulumisia (olin aivan hämmästynyt!!!), ja hänen tuttu, ystävällinen äänensä sai kyllä kaikki maailman tunteet pintaan!!! Ensimmäinen ajatus olikin, että voi hitsi, kun nyt saisi olla kasvokkain tämän ihmisen kanssa..

Juteltiin pitkän aikaa menneistä hoidoista ja tulevaisuuden suunnitelmistakin, ja myönsin hänellekkin, että lottovoittoa tässä enää odottelemme, että heti, kun se on tilillä, olemme oven takana. Hoitaja purskahti nauruun, ja lupasi seurata uutisia, ja olla valmiina lääkärin kera meitä odottamassa..

Puhuimme myös julkiselle puolelle menosta, koska totuushan on, että nuo IVF-hoidot ovat yksityisellä tuhottoman kalliita. Ei niihin normaalin duunarin varat riitä millään. Hän kertoili ja neuvoili, että miten/mitä kautta meidän kannattaisi seuraavaksi toimia. *miten mä tunnen oloni jonkin sortin petturiksi, jos vaihtaisimme klinikkaa??? sehän on kuitenkin meille jo tuttu paikka, ja sinne on "hyvä" mennä*

Hoitaja lupasi myös lähettää minulle kaikista meille tehdyistä hoidoista paperilla olevat tiedot ja diagnoosit. Jos niitä sitten joskus tarvitsisi muualla.

Miten mulle silti iski järkyttävä kaipuu, mennä juuri TUONNE klinikalle, ei minnekkään muualle.. Varmaan juuri sen vuoksi, että siellä meitä on aina kohdeltu kunnioittavasti, ja sinne on AINA ollut ihana mennä!!!!