Tämä on nyt tavallaan jatkoa edelliseen kirjoituksen, ja mollukan kommenttiin !

Kiitos mollukka sanoistasi *halaa*

Tännehän ne anonyymit eksyivät juu, ja tiedän ettei sellaisista sanoista saisi periaatteessa välittää puupennin vertaa! Se on niin helvetin helppo kommentoida ilman nimimerkkiä ja oman blogin osoitetta. Mikä on omalla tavallaan erittäin raukkamaistakin, kun ottaa huomioon, että lukiessaan ja sitten loukkaavasti kommentoidessaan, ollaan "piilossa" tuon anonyymeyden takana. Eikä sitten kuitenkaan ole "munaa" laittaa linkkiä sinne omiin kirjoituksiinsa ja ajatuksiinsa, mitä itse on niiden lapsettomuusvuosienkin aikana kokenut ja tuntenut (viittaan siis tällä lauseella vain tuohon minulle kirjoittaneeseen anonyymiin)..

Mutta olen joskus tehnyt päätöksen olla poistamatta kenenkään kommentteja,joten en tee sitä tässäkään tapauksessa!! ja koska joku päivä osaan kuitenkin vielä nauraa tuollekkin makeat (lue;paskaset) naurut..
Ja ainoa mitä tälläiset ihmiset minulle "opettavat" ja näyttävät on se, että hei, enhän mä nyt olekkaan ollenkaan loppuviimeksi NIIN katkera ihminen kuin eräät..

Lapsettomuus on helvetin kipeä asia, on siitä sitten kärsinyt vuoden taikka kymmenen vuotta!!
Yksi asia siinä on varmaa - KOSKAAN SE KIPU JA KAIPUU EI LOPU EIKÄ HELPOTA!!! En väitä (enkä ole muuten koskaan väittänyt) että minun tuskani olisi samanlaista kuin täysin lapsettomien! Ei varmaan olekkaan. Helvetin kipeää se tekee silti.. Ja voin vakuuttaa, ettei se oikeasti tee tästä yhtään sen helpompaa.

En enää tiedä minkä kategorian mukaan meidän lapsettomuutemme sitten menee, kun ottaa huomioon, että MINUN aviomieheni on täysin-biologisesti-lapseton.. Onhan hänellä kaksi teiniä, ollut suurimman osan heidän elämästään.. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, ettei hän ole koskaan saanut elämässään kokea vaimon odotusta, synnytystä ja vauva-aikaa. Ja hän haluaisi ja toivoisi sitä elämäänsä.. EIKÖ HÄNKÄÄN SIIS OLE SIIHEN OIKEUTETTU??? Ja jos hän on, mutta minä en, niin eroko tässä olisi eräiden periaatteiden mukaan ainoa ratkaisu???

Sitten tämä, että haluaisin oikeasti tietää sen syyn, mikä tässä tekee minusta itsekkään ?? MINUN OMAT TUNTEENI JA AJATUKSENIKO?? Se että toivon/toivomme lasta yli kaiken, vaikka meillä on jo kaksi teini-ikäistä ?? Vai se että sanon ne täällä ääneen?? Tämä on kuitenkin minun purkautumiskeinoni - kaikissa minuun liittyvissä asioissa, eiköhän minulla siis ole oikeus kirjoittaa ihan omista asioistani, yhtään kaunistelematta, ja miettimättä ??? Vai sekö saa/tekee minusta itsekkään, että me olemme yrittäneet sitä lasta "vasta" reilun 9 vuotta ???

Kyllähän minä haluaisin, tahtoisin niin perkeleesti (vaikka se tekisi minusta maailman itsekkäimmän ihmisen), mutta se ei silti oikeuta KETÄÄN sanomaan minulle mitään lasten ansaitsemisesta!!! Minä olen aina lapseni hyvin hoitanut, heitä rakastanut ja heidän vuokseen kaikkeni tehnyt, joten KYLLÄ... kyllä minä vielä yhden mielestäni ansaitsisin...

PS: Itseni ja oman mielenrauhani vuoksi olen tätä blogia alusta pitäen pitänyt, mutta täytyy sanoa, että nyt harkitsen hyvin vakavasti laittavani tämän salasanan taakse, ja kirjoittavani vain itselleni, en enää kenenkään muun luettavaksi!