Viikonloppu sitten melkein taas takana. Tai viikonloppu ja viikonloppu, eilinen päiväkin meni melkein kokonaisuudessaan töissä, kun aamulla aikasin menin, ja vasta neljän jälkeen kotiuduin töistä kotiin. Eipä siinä sitten paljon muuta eiliselle kerinnyt suunnittelemaankaan. Mieskin oli tuntia aiemmin kotiutunut töistä kotiin, joten ilta meni ruuanlaiton ja kotitöiden merkeissä. Käytiin me (jälleen) mun vanhemmilla iltakahvilla, ja vietiin samalla teinipoitsu sinne yökyläileen. Illalla sitten lämmitettiin saunaa, ja vietettiin ihan vain koti-iltaa.

Tämä päivä on mennyt pitkälti samaa rataa. Kotona on hommailtu kaikkea, käyty sukulaisissa, ja Nestori perheineen kävi myös meillä. Ja huomenna pitäisi taas aamulla raahautua töihin *plääh* Yhtään ei kiinnostaisi. Nää on aina tälläisiä mälsimys viikonloppuja, kun ei kuitenkaan ole vapaata kun tämä yksi päivä.. Ei mitään kerkiä edes sen ihmeemmin suunnittelemaan. Ensi viikonloppu onkin onneksi vapaata.

Olo ja fiilikset on vieläkin aika rankasti tuolla ojan pohjalla. En ymmärrä miten tää kaikki tuntuu nyt oikein extra-hyper-super-raskaalta. Kaipa tämä tästä sitten taas. Oon taas nukkunut vähän huonommin, muutaman viime yön oon nähnyt painajaisia, ja heräilly moneen kertaan yön aikana. Kai sekin omalta osaltaan verottaa sitten päivän fiiliksistä.

Ei ole sitten VIELÄKÄÄN kuulunut mitään edes sen kontrollin tuloksista!!!! Sekin ärsyttää ja v****ttaa. Tää iänikuinen odottaminen ja kyttääminen! Kolme viikkoa jo mennyt, ja kahdessa viikossa piti tulosten tulla. Mulla oli tarkoitus, että olisin jo loppuviikosti (tällä viikolla siis) soittanut sinne, että mikä siellä maksaa, mutten sitten vain uskaltanut. Jotenkin on niin helpompaa koittaa unohtaa koko juttu, työntää jonnekkin syvälle sydämen sopukoihin.. vaikka eipä sekään niitä tosiasioita muuta, mitkä sieltä sitten on tulossa..

Enpä sitten vain uskaltanut!! Ehkä sieltä ensi viikolla viimein tulisi. Olen joka päivä aivan kauhuissani alkanut katselemaan päivän postia, enkä edes tiedä, miten pystyn ikinä sitä kirjettä sitten avaamaan, kun sen käteeni saan.. Pelkään niin hemmetisti.. Eipä tässä elämässä koskaan mene muutenkaan putkeen, miksi siis edes tämä..

Oon jotenkin niin väsynyt, tähän ikuiseen epäonnistumiseen, suruun, ahdistukseen.. Voisi se aurinko joskus paistaa meidänkin risukasaan..

Ja ulkona aina vain sataa vettä ja on pilkkopimeää.