Vuosi sitten elimme elämäämme sydän toivoa täynnä.. Valmistauduimme täysillä toiseen inssiin, ja ekan inssin suurin pettymys oli siirtynyt jo hieman taka-alalle, vaikkakin se oli jo jättänyt oman pienen pelkonsa ja arpensa sydämeeni, odotukset kun olivat olleet aivan pilvissä hoidon suhteen. Ehkä nyt, ehkä viimein.. olisi jo se meidänkin vuoromme ja aikamme.

Miten siitäkin voi olla jo vuosi ??

Miten toisenlaista elämämme olisikaan juuri nyt JOS.. niin, jos mekin olisimme viimein onnistuneet ?? Kyyneleet - nuo ainoat ja pysyvät "asiat" tässä elämässäni nykyään - miten niitäkin aina riittää ja riittää. Olen miettinyt, miksen ole näiden vuosien aikana vieläkään oppinut taitoa kovettaa itseni koko asian suhteen?? Lopettaa yritys ja toivominen, ja kovettaa itsensä niin, ettei anna enää koko asian satuttaa itseään yhtään? Silti löydän itseni aina kyyneleet silmissä, sydän surusta halkeamaisillaan?  Miten tässä näin kävikin - taas ??

Noin vuosi sitten tammikuussa kirjoitin näin;

 "Kyyneleet kristalliset
niin hauras on meidän lankamme
jos tahdot saat kaiken tänään
huomiseen rukoilee.

Lasinsirpaleilla tanssii kyyneleet
jäätyneinä

silmiimme
valokeila meitä polttaa
siipien katketessa

kiitämme

Valkoinen maailmamme
niin kuolleena

rakkautemme
tämä hetki on meidän
viimeinen huomiseen

ikuiseen

Lasinsirpaleilla tanssii kyyneleet
jäätyneinä silmiimme
valokeila meitä polttaa
siipien katketessa kiitämme

Ja kun annamme pois

kaikkemme
niin sydämmissä jäätyneissä
löydämme

toisemme"

-Uniklubi-

Ja kyyneleet....