Pitkä ja rankka työpäivä takana, hemmetisti rästitöitä pyhien takia. Ainahan se kostautuu, kun on vapaita. Onneksi sain kuitenkin kaikki hommat tehtyä ja ajantasalle. Helpottaa oloa aina huomattavasti, kun saa tuollaiset tehtyä.

Täällähän mä silti puolinukuksissa roikun.. en vain saa näinä iltavuoroina mentyä ajoissa maate. Pakko saada nollattua itsensä, ennenkuin kuvitteleekaan menevänsä peiton alle. Eikä tilannetta helpota yhtään, että joudun kömpimään sinne yksin, mies on nimittäin töissä =( 

Välillä harmittaa nää meijän työvuorotkin (kun toinen on illassa, niin toinen on aamussa ja päinvastoin), vaikka onhan tässä "hyviäkin" puolia - lasten suhteen. On aina jompikumpi paikalla. No, kun nyt tulis kesälomat, niin ehdittäis viettää yhdessäkin enemmän aikaa *haaveilee*

Töiden jälkeen, kun tulin kotiin, oli mies vielä nukkumassa. Teinit oli iltatoimillaan, ja poitsu oli menossa pesulle, kun selvisi, että meillä ei tule kuin kylmää vettä - öljy oli loppunut.. TIETENKIN.. No, ei muuta kuin puita pesään, että saatais lämpöä edes pirttiin. Onneksi on sellainenkin mahdollisuus, olis tullut muuten kylmä yö tähän osoitteeseen..

Ja seuraavaksi sitten jätinkin sormet ovenväliin, ja sattui niin maan kerpeleesti (ihan niinkuin jotain varmaan kiinnostais tämäkin tieto *hih*), ja yhden kynnen menetän varmasti, sillä se on tuolta kynnen juuresta jo aivan musta.. Tuntuu kamala tykytys koko sormessa. Ihan kun olis sydän valahtanut sormenpäähän =)

Että mukava ja leppooisa ilta kotona =D Jospa huomenna olis parempi onni kaiken suhteen!

Rippijuhlien suunnittelutkin ovat jo hieman edistyneet. Anoppi nimittäin lupasi sinne hieman leivoskella. Hänhän siskonsa kanssa aikoinaan vastasi meidän häiden koko tarjoiluistakin, joten tuttua hommaa hänelle. Ja tarjoilut olivat todella komeat aina ruuista hääkakkuun saakka. Niin ja näillä näkymin saan haaveilemani erityisen rippikoristeenkin.. =)

Kutsujakin pitäisi miettiä. En vain tiedä, ostanko vain kaupasta tavalliset, valmiiksi painetut kutsut, vai tekisinkö jotkut itse ??!! Tarvis vain löytää joku omalaatuinen juttu/kirjoitus, jonka siihen sitten kirjoittaisi =) EHDOTUKSIA??

Ja sittenhän olemme tosiaan molemmat - minä ja mies - se koko juhlia edeltä viikko lomalla, joten eiköhän siinä ehdi sitten siivoilla ja järkkäillä aivan tarpeeksi. Toivon mukaan vaan ehtis hetken istahtaakin sillä viikolla..

No, eivätköhän nekin siitä sitten järjesty, omalla painollaan =) Tuntuvat vaan niin erilaisilta juhlilta - SUURILTA & TÄRKEILTÄ!!! Haluaisin tietenkin, että ne sujuisivat 100% niinkuin poika toivoo. Stressiäkö ? Nyt jo.. miettikää mua kuulkaas kuukauden päästä.. tai viikko ennen juhlia - voi mies parkaani..

Tänään paistoi aurinko koko päivän, ihan taivaan täydeltä. Ja ensi yöksi luvattiin taas aivan täyttä talvea -lunta, lunta ja lunta.. Ei taida viikon päästä näkyä leskenlehtiä. Joutsenia olen nähnyt jo muutamaan otteeseenkin, saas nähdä miten niidenkin käy. Kyllä on luonto aivan sekaisin. Mun kukkamaallakin kyllä näkyi jo hieman jotain pientä vihertävää alkua. En siis todellakaan tiedä, minkä alkuja ovat, mutta eivät ainakaan rikkaruohoja =) Kyllä nekin vielä ehtivät jäätyä ja kuolla monta kertaa. Ainakin tällä menolla.

Nyt kyllä tarvis oikeesti kömpiä peiton alle, sillä mun täytyy aamulla kuiteskin nousta jo seiskan aikaan kahvinkeittoon, kun teinit haaveilee kouluun lähdöstä. Joten nyt toivotan hyvät yöt jokaiselle =)

Ai niin, ei muuten tullut ainakaan vielä tänään mun muumimukeja =( Odottavan aika on pitkää..