Muutama sana, ennen iltavuoroon lähtöä. Eli siinähän syy, miksi täälläkin ollut niin kamalan hiljaista.. iltavuorossa siis. Aamupäivät on tällä viikolla mennyt kyllä aivan harakoille, enkä ole saanut mitään aikaiseksi *nolona*.. Pelkkää ajantappamista ja töihin lähdön odottelua..

Kateellisena lueskelin JonnaKonnan puuhailuista ja siivoiluista, ja oikeesti tunsin vähän jopa huonoa omaatuntoa laiskottelustani.. No pari iltaa vielä ja sitten lauantai ja sunnuntai vapaa. Ensi viikko onkin töissä aivan pätkitty, kun pääsiäinen kolkuttelee ovella =)

Edelliseen postaukseen - tai oikeastaan kommenteihin haluan täydentää sen verran, että kyllä meillä teinien kanssa kaikkea puuhaillaan ja tehdään. Olen vain koittanut vähän vältellä noista puhumista, koska en kuitenkaan halua että heitä kukaan missään nimessä tunnistaa mistään näissä kirjoituksissa. Sillä sitä en missään nimessä halua.

Täällä on muuten sitten kesän lomatkin jo tiedossa =D JEE, TÄYSI KESÄLOMA TIEDOSSA =D Ja näillä näkymin se on jopa niin, että minä ja mies onnistuimme somplaamaan ne täysin samoihin aikoihin. Kesäkuussa olisi eka yhden viikon loma, ja heinäkuun viimeisestä viikosta kolme viikkoa eteenpäin. Pakko oli näin sumplia, kun teen töissä kuitenkin muiden lomia taas. No, miehellekkin tämä kävi mainiosti.

Kotona, kun laittelin niitä tuonne kalaenteriin ylös niin tajusin vasta, että tuo kesäkuun eka viikko on sellainen viikko, että meillä on poika rippileirillä ja saman viikon sunnuntaina on konfirmaatio!!!!! KÄÄK!!! Toisaalta hyvä viikko sitten järjestellä, ja siivoilla paikkoja juhlia varten (koska esim. iltavuorossahan tuosta olis muodostunut ihan kaaos-viikko). Poika odottaa jo mopoa, kuin kuuta nousevaa.. ja onhan siitä jo monesti ollut kamalaa sanaharkkaakin. Siis kun se täytyisi saada nyt, heti, oitis.

Mun on pitänyt pitkän aikaa jo alkaa lenkkeileenkin, mutta eipä vaan ole saanut aikaiseksi.. Sitäkään... Jos nyt ottaisi itseään niskasta viimein kiinni siinäkin asiassa. Vähän täytyisi saada painoa tiputettua täällä(kin) =D

Mutta nyt täytyy mennä koittamaa jotain poppakonsteja, jos saisi itsestään ihmisen näköistä ja voisi lähteä töihin =D

Hyvää torstaita kaikille *halaa*