Ensimmäinen lomaviikko (tai siis oikeastaan toinen, jos se kesäkuun ensimmäisen viikon laskee mukaan) alkaa olemaan pulkassa, ja kamalaa, miten nopeasti päivät kuluvatkaan! Juurihan tämä loma alkoi. Päivitykset ovat jääneet todella vähiin, sillä aika on mennyt kaikkialla muualla kuin netissä, ja sitten kun viimein olisi ehtinyt hetkeksi istahtaakin koneen ääreen, on ollut jo niin väsynyt, ettei ole jaksanut edes aukaista koko konetta.Eli tekemistä on kyllä riittänyt =)

Viime viikonloppuna - lauantaina lähdimme koko perhe + äitini + veljeni yyterin rannoille päiväksi, ja ilma olikin ihan hellelukemissa, joten ihan unelmasää tälläiselle vilukissalle kuin minä =) Päivä menikin siellä nopeasti, teinit kävivät niin meressä kuin vesiliukumäessäkin uimassa, vaikka pojat olivatkin sitä mieltä, että se vesiliukumäki oli aivan nynnyjen hommaa *heh* Ehkä nuo alkavat olla jo siihenkin sitten "liian isoja".

Mutta kyllä me siellä vain saimme koko päivän nopeasti kulumaan. Auringonpaistekkaan ei siellä rannalla tuntunut liian kuumalta, kun siellä kävi pieni viileä tuuli koko ajan. Sen vuoksi varmaan tyttö polttikin siellä selkänsä todella pahasti, useista rasvauksista ja varjossa olosta huolimatta. Minä ehdin jo oikeasti huolestuakkin todella pahasti sen selän puolesta, ja olin jo lääkärinkin kannalla, sillä se oli KAMALAN näköinen! Mutta Bepanthenin avulla se onneksi lähti paranemaan lopulta. Mutta kyllä säikähdin!

Alkuviikosta tyttö olikin muutaman yön ystävänsä luona heidän pihallaan telttailemassa, ja meillä oli ihmeellinen hiljaisuus kotona =) Tuo tyttö kun meillä on yleensä sellainen tapaus, ettei hetken hiljaisuutta.. Poika olikin ihme kyllä kotomaisemissa =) Tuntuu, että välillä täällä on sellainen vilske, ettei aina ole perillä ketä kaikkia on, ja missä =) Yksi lähtee, kaksi tulee tilalle tms..

Viikko on kaiken kaikkiaan kulunut "vähän kaikkialla" =D Olemme käyneet shoppailemassa, ai niin, ja minä sain "uuden" aivan IHANAN auton *JEE* WV Venton - 95, sitä olemme siivoilleet, vahailleet ja tummentaneet ikkunoita jne.jne. Ja remontin alla on ollut myös tuo meijän chevy =) Jotta se saataisiin sellaiseen kuntoon, että alahärmän reissu onnistuisi jouheesti ja ilman ongelmia =) Eli kaikenlaista menoa ja meininkiä.

Keskiviikkona mun veljeni sitten tulikin jälleen meille, koska hän lähti meidän mukaamme torstain serena-reissulle, ja koska lähdimme aamulla, niin oli kätevämpää, ettei meidän tarvinnut lähteä eri suunnalta enää häntä hakemaan, vaan joukko oli jo koolla. Torstaina tosiaan lähdimme aamusti sitten ajelemaan kohti serenaa. Ilma oli jo heti aamulla todella kuuma, helteinen. Matkalla poikkesimme syömään, ja sen jälkeen matkakin jatkui taas paremmin - ainakin miehen osalta =) ..hyvä ruoka-parempi mieli.. Teinejä me vain naureskelimme matkalla, sillä kaikki kolme olivat umpiunessa koko matkan, lukuunottamatta tuota meidän syömis taukoa. Nauroimme, että helpompaa matkatekoahan tämä on, kuin se että takapenkiltä kuuluisi koko matkan "joko ollaan perillä.." "koska ollaan.." " kauanko vielä.." jne.

Perillä menimme ensimmäisenä ilmoittautumaan Hotelli Korpilampeen, sillä sieltä olimme varanneet meille serena-paketin, johon kuului koko päivän serena-lippujen lisäksi yö hotellissa, aamupaloineen meille viidelle. Hotellilla ilmoittautumisen jälkeen, lähdimme kohti serenaa, joka oli 400 metrin päässä hotellista (sekin pelkkää +, kun ei tarvinnut sitten ajaa jälleen pitkää matkaa serenaan). Oli siellä väkeä!! Tottakai, kun hellepäivä. Lippuluukuillekkin mieletön jono. Pääsimme onneksi suht nopeesti, vaikka välillä meinasi epätoivokin vallata =) Paikkana ihan hieno, käymisen arvoinen, vaikka me olimme kyllä molemmat- niin minä kuin mieskin - kuvitelleet paikkaa paljon suuremmaksi, onhan kyseessä kuitenkin pohjoismaiden SUURIN vesipuisto.

Eikä pihalla kuitenkaan ollut loppujen lopuksi paljookaan liukumäkiä - oliko kaikkiaan 5 erilaista, ja yksi! suuri piha-allas, johon laski näistä kolme mäkeä. Perheen pienille yksi allas, jossa mäki. Sisällä sitten omat mäkensä. En tiedä, jotenkin olen mainoksista saanut käsityksen paljon suuremmasta paikasta. Mutta kivaa meillä siellä oli, vaikkakin minulle tuli yhdessä vaiheessa todella huono olo! Olisin ollut ihan valmis lähtemään sieltä. En tiedä sainko jonkin lievän auringonpistoksen, vai mistä tuo olo johtui, mutta se oli kamala!

Seitsemän jäljestä illalla sitten teinitkin olivat viimein valmiita pakkaamaan kassit, ja lähtemään hotellille, oli kuulemma kloorin-nielemis-kiintiöt aivan täynnä. Hotellilla kävimme kääntämässä, ja lähdimme etsimään ruoka-paikkaa, ja senkin onneksi löysimme suht´helposti, mäkkärin nimittäin. Oikein terveelliset iltapalat =) Mutta saa sitä näin kesälomalla, eikö.. Ai niin, JonnaKonna - tuota ruokapaikkaa etsiessämme, mies kyseli, että tullaanko/mennäänkö teille yllätys-kahveille *hih* mutta emme sitten uskaltautuneet, kun kello oli jo sen miljoona, ja teillä kuitenkin omat iltatoimet lasten kanssa.. Olis ollut ihana nähdä *halaa* Niin ja KIITOS IHANASTA VIESTISTÄ, olimme silloin juuri siellä serenassa, ja mun piti sulle vastatakkin, mutta se sitten siinä tohinassa jäi!!! Viestisi sai aikaan todellakin hymyn huulille ja aivan ihanan mielen - KIITOS <3

Ruokailun jälkeen menimme sitten jälleen hotellille, ja me olisimme olleet miehen kanssa jo ihan valmiita menemään maatekkin, mutta arvatkaas olivatko teinit samaa mieltä.. eivät todellakaan.. Hotellilta kun löytyi kuitenkin kaikkea toimintaa - pelihuoneista alkaen. Kyllähän siellä sitten kiertelimmekin, ja vietimme aikaa. Täytyy sanoa, että todella siisti ja mukava hotelli! Olin positiivisesti yllättynyt siitä, sillä ulospäin hotelli näyttää aika "karulta" - tai oikeastaan kerrostalomaiselta. Mutta sisältä on todella siisti ja viihtyisä!!! Ja palvelu oli todella hyvää! Varmasti tulee vielä joskus mentyä sinne, ja sitäpaitsi tuo hotelli on vielä kaikenlisäksi edullinenkin! SUOSITTELEN kovasti!

Jos joku miinus täytyisi löytää, se oli hotellin lasten leikkihuone. Se oli jopa niin karu, että meidän tytöstä tulee kuulemma isona lasten leikki-huoneiden sisustaja hotelleihin, ja ensimmäisenä hän tekee hotelli korpilampeen sellaisen =) Ja sinne tulee kuulemma paljon iloisia värejä, ja paljon, paljon puuhaa perheen pienille =) Pihalla tosin pienille olikin puisto, jossa leikkipaikka.

Kiertelyjen jälkeen saimme viimein teinitkin tyytyväisiksi ja takaisin huoneeseen. Taisi alkaa väsymys painaa viimein niilläkin, ja saatiin ne telkkarin varjolla peittojensa alle, jolloin minäkin *yli-huolehtivaisena&kalkkiksena äitinä* pääsin peittoni alle ja nukkumaan!

Eilenaamulla kun kuitenkin oli jälleen herätys aamupalalle yhdeksän aikaan. Oli meidän huoneessa väsynyttä sakkia! Kaikki olisivat varmasti mielummin jääneet nukkumaan, kuin väkisin raahautuneet aaupalalle! Mä en saanut kyllä mitään alas, lukuunottamatta kahta kahvikupillista, jotka piristivätkin kummasti. Onneksi muut sitten söivät kunnon annokset, hyvällä ruokahalulla =)

Aamupalan jälkeen istuskelimme hotellin pihalla, ja kuluttelimme aikaa, ja aamupäivän aikana sitten pakkasimme tavaratkin jälleen ja aloimme suunnitella kotimatkalle lähtöä. Hotellihuoneen luovutus kun oli kuitenkin jo klo 12.00. Mutta kyllä me kotimatkalla puhuimme miehen kanssa, että näin pitkä reissu on paljon mukavampi tehdä näin, ettei tarvitse serena-päivän jälkeen, enää lähteä ajelemaan montaa sataa kilometriä takaisin kotiin. Ja kotimatkakin sujui turvallisesti kotiin saakka.

Joten tälläisiä kesälomareissailuja ja kuulumisia tänne =) Vielä on lomaa onneksi jäljellä KAKSI VIIKKOA *JES*, joten vielä ei stressiä töihin menosta =)

Hyvää viikonloppua kaikille <3