Tälläisen ihanuuden kävin eilen hakemassa =) Uusin muumimuki - NIPSU. Vanha ruskee nipsuhan poistui myynnistä. Tämä ilmestyi jo 1.9, mutta minä huomasin vasta toissapäivänä netistä, että tälläinen edes on ilmaantunut, joten eilen ennen töihin menoahan sellainen oli heti haettava.
Olin ihan varma, ettei ensimmäistäkään ole enää edes jäljellä, mutta olihan siellä. Ja selvisi syykin, kun myyjä siihen saapui hyllyn viereen, ja hetken juteltuamme, hän sanoi vasta aamulla kyseisten mukien saapuneenkin, ainakin heidän kauppaansa *huh*
Tänään sitten kävimme siellä uudestaan, oikein ajan kanssa ostoksilla, niin yhtään mukia ei ollut enää jäljellä. Onneksi siis hain sen jo eilen =
D

1896686.jpg